Miksi en osaa levätä lomalla? Olen tämänkin loman jälkeen aivan nuutunut. Jotenkin sitä tulee haalittua aina liikaa tekemistä loman ajaksi. Aina on joku jonka luona pitää vierailla tai jotain mikä pitää saada tehdyksi. Tällä lomalla ehdin olla kotona kolme päivää. Lomani kesti yhdeksän päivää. Masentavaa...

Kun joku kertoo, että hänellä ei ole lomaa ja tietää, että aikoo itse vain löhöillä koko viikon, toisen puolesta alkaa ahdistaa. Ja silti, eihän sitä itsekään rentoudu lomalla. Tai kyllä joku varmaan rentoutuu, minä vain en.

Myös syöminen on jotenkin pakonomaista. Vierailla tehdään ruokaa ja joka kerta pitää ottaa vähän lisää. Ja sitten joku kantaa sipsejä pöytään eikä syömisen ilosta kehtaa kieltäytyäkkään. Tähän saattaa liittyä kyllä jotain muutakin kuin vain jalomielisyyttä :). Huomasin juuri, että en ole viikkoon tuntenut itseäni nälkäiseksi.

Mutta toisaalta, väsyn löhöilyyn yhden päivän jälkeen. Kaipa se on luonnekysymys, kuka lomailee ja kuka ei. Rakastan lomaa, mutta kun se sapuu, kyllästyn nopeasti. On jotenkin tylsää vain olla ja tuijottaa TV:tä. Tai lukea. Joten, aina kun olen lomaillut ja tunnen itseni väsyneeksi, mietin, kuinka väsyneeksi tuntuisin itseni jos olisin vain levännyt. Tai ainakin tulisin tuntemaan kun joutuisin lopettamaan rutiininomaisen lepäämisen...