Mistä tämä tällainen perheidylli tulee? Olen kuullut useammin kuin kerran kun kaverini luonnehtivat tulevaisuuttaan näin: "Mä haluan sitten kunnon isot häät. Sitten mä haluaisin muutta vaikka Vantaalle omakotitaloon ja hankkia vaikka kultaisen noutajan..." Ja mietin, että onpa tylsän kuuloista. En tarkoita tätä loukatakseni niitä, jotka haluavat sen omakotitalonsa. Tai kultaisen noutajansa. Minulle se vain ei riitä.

Koomisimpia ovat vanhan ajan saippuamainokset. Ne missä äiti auttaa lapsia läksyissä ja yllättäen kuuluu torven tööttäystä. "Isä on kotona," huutavat lapset ja ryntäävät ovelle. Äiti kattaa pian sen jälkeen illallisen pöytään ja kaikki syövät onnellisena. Ja minä nauran ihan hysterisesti. Eikö näillä 50-60 luvun naisilla ollut omaa tahtoa. Korsetti vain päälle ja olet valmis lähtöön. Ja kaikki hyvin kunhan rullat oli pysyneet yöllä päässä. Kuulostaa tuskalliselta. Veikkaan, että tältä ajalta juontuu sanonta: "Kauneudesta pitää kärsiä." 

Nykyään perheidylli on onnellinen pariskunta ja lapset. Ainut, mikä on muuttunut, on se ettei se olekkaan välttämättä isä, joka tulee kotiin lounaalle. Voihan se olla äitikin.

En todellakaan pidä itseäni feministinä, mutta jotkut toteamukset kuten: "Eihän sun tarvii osata ku sähän oot tyttö." Saavat vereni kiehumaan. Eikä siksi, että naisia alistetaan vaan, koska tekemisiäni rajoitetaan. Ja rankasti.